torstai 25. huhtikuuta 2019

Kolmiviikkoisten kuulumisia

Pentujen hurja kehitys jatkuu. Pari päivää sitten he muuttivat pentulaatikosta pieneen aitaukseen, jossa jo kovasti jaloitellaan ja harjoitellaan leikkimistä. He ovat nyt maistelleet jo jauhelihaa ja tänään saavat maistella myös matolääkettä. Joey ja Jill ovat varsinaisia imureita mitä tulee jauhelihaan. Tänään tunsin ensimmäistä kertaa, että hampaat ovat jo osittain puhjenneet. 

Ensimmäisten viikkojen aikana olen näille pennuille toteuttanut Bio Sensor -ohjelmaa (lisää tietoa linkistä), jossa pienillä harjoitteilla tuetaan pennun hermoston kehittymistä. Ohjelmaa tulisi toteuttaa 3-16 vuorokauden iässä. Meillä tämä hoksattiin aloittaa vasta 4 vuorokauden kohdalla. Ohjelman avulla voidaan vaikuttaa mm. pennun stressinsietokykyyn ja vastustuskykyyn. 

Tässä kuvia kolmiviikkoisista. Etujalkojen karva ja naamakarvat punertavat pennuilla - emän maito on tässä kohtaa vaikuttanut karvan väriin. Osa pennuista ehti vähän jo nukahtaa kuvausvuoroaan odotellessa ja se näkyy kuvissa. 


JILL

JOEY

JOEY

NESS

NESS

PHOEBE

PHOEBE

PRIYA

PRIYA

ZAC

ZAC



torstai 18. huhtikuuta 2019

Pennut 12-14 vrk

Kahden viime päivän aikana on pennuissa tapahtunut paljon näkyvää kehitystä. Eilen aamulla pennut yrittivät aiempaa enemmän jaloilleen ja sitten jo myöhemmin tönöttivät päät pystyssä ruuan perään. Tänään Ness oli jo asettamassa etujalkojaan pentulaatikon reunalle ja kurottelemassa äiskän perään. 

Pennuilla on tänään ikää 2 viikkoa ja ihan kokonaan ei vieläkään ole kaikkien silmät auenneet. Phoebe oli ensimmäinen, jolla eilen oli molemmat silmät auki. Muut raottelevat omiaan perässä. 

Venko on edelleen hyvin omistautunut lapsilleen. Muu lauma saa odottaa kiltisti aidan takana, että Venko on valmis esittelemään jälkikasvuaan lähempää. 

Tässä kuvasatoa parilta viime päivältä.







Jill

Jill

Sisarukset siniset vasemmalta: Phoebe, Joey, Zac

Vasemmalta: Phoebe, Zac, Joey

Ness

Phoebe

Priya


torstai 11. huhtikuuta 2019

Viikon ikäiset kuvissa

Pentusten toinen elinviikko on jo pyörähtänyt käyntiin. Sen kunniaksi he saivat ensimmäisen kynsien leikkuunsa. Kuvissa pikkupiikkikynnet ovat vielä näkyvissä. 

Painojen suhteen tällä väellä on pientä eroa, mutta kaikki ovat ylittäneet 500 gramman rajapyykin. Priya ja Jill ovat jouko suurimmat, pojat siinä keskellä ja Ness ja Phoebe ovat joukon pienimmät tässä kohtaa. 

Kuvissa näkyykin, että pentujen nenut ovat vaihtamassa vaaleanpunaisen värinsä pikkuhiljaa tummempaan. 

Zac

Zac
 
Joey

Joey
Jill

Ness

Ness

Phoebe & Joey

Phoebe

Priya

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Pentulaatikossa on tyytyväinen hiljaisuus


Venko katsoo, että huolto pelaa ja pennut keskittyvät päätehtäväänsä eli syömiseen. Niiden punnitseminenkin on haastavaa, koska suunta on aina nisille, mutta hyvä, että ruoka maistuu. Viikonloppu on mennyt sujuvasti näitä ihanuuksia ihmetellen <3. 



Äiskä hoitaa

Yhteisruokailu

Emän tassun alla on turvallista olla


Lazy Sunday

Tässä kuvia pennuista työnimien kera. Haaveissa tarkat naamakuvat...

Jill

Joey ja Priya

Ness

Phoebe

Priya

Zac

perjantai 5. huhtikuuta 2019

He ovat täällä!

4.4.2019 on päivämäärä, josta tuli odotettujen pentusten syntymäpäivä. Synnytys käynnistyi jo edeltävän päivän puolella ja yötöiksi meni tämä. Nyt ollaan kerätty voimia, ihasteltu pentujoukkoa ja muutama kuvakin on tullut napattua.

Pennut ovat kaikki reippaita ja jänteviä ja niitä tuli odotettu määrä. Sukupuolijakauma on sama kuin Venkon omassa pentueessa eli 2 poikaa ja 4 tyttöä. Värijakauma vähän yllätti, koska isän punaisen värin sijaan emän sininen väri tulikin enemmän esille. Molemmat pojat ovat sinitrikkejä, ja tytöistä yksi myös. Kolme muuta tyttöä ovat mustatrikkejä. Pennut saivat työnimikseen Joey, Zac, Phoebe, Ness, Jill ja Priya 

Venko on erittäin omistautunut äitiydelleen ja osallistuu silmätarkkana mm. pentujen punnitukseen. Asioillaan se suostuu käymään pikaisesti ja sitten jo pentulaatikkoon onkin kiire. Tässä kuvia pentujen ensimmäiseltä ja toiselta vuorokaudelta. 













Väsynyt äippä pienten kanssa

Pentumasu




Viikko täynnä kokemuksia

Pennuilla on ollut aktiivinen viikko. Alkuviikolla joukko kävi eläinlääkärin tarkastuksessa ja sirutettavina. Harvinaisen reipas pentue kuul...