keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Pentumasu kasvaa

Venkon ensimmäisestä astutuksesta on tänään 40 vuorokautta. Painoa on tullut toista kiloa ja vyötärölle senttejä ainakin kymmenkunta. Venkolle maistuu ruoka tässä kohtaa todella hyvin. Lenkeistä se on myös tavalliseen tapaan aina onneissaan. 

Astutuksen jälkeen Venko on tullut siten varovaisemmaksi, että ei mielellään liiku liukkaalla jäällä, vaan valitsee penkereet. Nythän liukasta on joka puolella. Aiemmin ei ole varonut yhtään, joten tämän piirteen toivoisi jäävän pentujen jälkeenkin. Toisten koirien leikkiinkutsuihin Venko vastaa nykyisin myös kohteliaalla hännän heilautuksella kieltävästi. 

Vatsan kasvu lupaa useampaa pentua. Niistä tulee todennäköisimmin musta- ja punatrikkejä, sekä lyhyellä, että pitkällä karvalla. Sininen ja lila väri ovat myös mahdollisia, mutta eivät todennäköisiä. (Anadune)

Tässä vielä tuore hääpari yhteiskuvassa Saksassa. Heillä oli ihanat häät, joihin kuului paljon leikkiä ja juoksemista :D. Samaan aikaa ympäröivässä metsässä oli metsästys käynnissä, joten laukausten keskellä oltiin, mutta se ei onneksi häirinnyt laisinkaan.




Viikko täynnä kokemuksia

Pennuilla on ollut aktiivinen viikko. Alkuviikolla joukko kävi eläinlääkärin tarkastuksessa ja sirutettavina. Harvinaisen reipas pentue kuul...